Aina törmää samaan asiaan. Jos ei ihminen muuten lepää ja avaa silmiään ympäristölle niin sairastamalla sitten taas tajuaa elämäsä eri vinkkelistä. Pienen röhän pakottamana maannut koko päivän. Siis maannut ja sisätiloissa. IIIK!!! Ensin niin väsy, ettei osannut edes surra asiaa. Nyt levänneenä alkaa ihmetteemään, et," hei miks en meee jo lenkille tai jotain"!?? Hmm. Sitten istuin terassille (jossa en ehdi useinkaan istumaan) näin siilin joka lyllertäen taapersi tien yli. hmm. sitten mieleeni tuli työasia.. Asikas oli saanut siilin piikeistä jalkoihinsa pakottavat paukamat. Kaikkea sitä tuleekin mieleen.

Kun elämä pakottaa hiljentymään, pysähtymään. Se on se luovuus ja se tosiasia, että parhaimmat asiat tapahtuvat laiskotellen. Millään tavalla tämä ei taas liity siiliin.Jos me juoksemme läpi elämän jää kyllä osa näkemättä. Se osa, joka voi olla oleelistakin. Sitä ajattelee mennyttä ja miettii tulevaa aiva eri tavalla.

En tällä kertaa kyllä (tunnustan) saanut mitään isoa luovuuden puuskaa tai edes huippuideaa. Mitän nyt aloitin suunnittelemaan äkkilähtömatkaa ulkomaille koko perheelle. Sekin ajatus oli suloinen, mutta jopa halvat hinnat ylittävät hulppean lomabudjettini... Se niistä hyvistä ideoista. Sitä tahtoo törmätä näihin elämän realiteetteihin...

Toinen realiteetti on se, etten tiedä onko perhettä tällä kokoonpanolla enään kahden viikon kuluttua. Aika tiimalasissa käy vähiin. Hiekka jo valunut aika loppuun ja murusia on vaikea saada kiinni. Toiset sanoo avioliiton olevan tahdosta kiinni. Mistä sen tahdon saa? Tahtoa on, mutta väärin asioihin. Se onkin sitten oma tarinansa.

Miten ihmiset pitävät suhteensa yli 10v. toimivana?????