maanantai, 9. kesäkuu 2008

Aktiivisen ihmisen flunssapäiväkirja

Aina törmää samaan asiaan. Jos ei ihminen muuten lepää ja avaa silmiään ympäristölle niin sairastamalla sitten taas tajuaa elämäsä eri vinkkelistä. Pienen röhän pakottamana maannut koko päivän. Siis maannut ja sisätiloissa. IIIK!!! Ensin niin väsy, ettei osannut edes surra asiaa. Nyt levänneenä alkaa ihmetteemään, et," hei miks en meee jo lenkille tai jotain"!?? Hmm. Sitten istuin terassille (jossa en ehdi useinkaan istumaan) näin siilin joka lyllertäen taapersi tien yli. hmm. sitten mieleeni tuli työasia.. Asikas oli saanut siilin piikeistä jalkoihinsa pakottavat paukamat. Kaikkea sitä tuleekin mieleen.

Kun elämä pakottaa hiljentymään, pysähtymään. Se on se luovuus ja se tosiasia, että parhaimmat asiat tapahtuvat laiskotellen. Millään tavalla tämä ei taas liity siiliin.Jos me juoksemme läpi elämän jää kyllä osa näkemättä. Se osa, joka voi olla oleelistakin. Sitä ajattelee mennyttä ja miettii tulevaa aiva eri tavalla.

En tällä kertaa kyllä (tunnustan) saanut mitään isoa luovuuden puuskaa tai edes huippuideaa. Mitän nyt aloitin suunnittelemaan äkkilähtömatkaa ulkomaille koko perheelle. Sekin ajatus oli suloinen, mutta jopa halvat hinnat ylittävät hulppean lomabudjettini... Se niistä hyvistä ideoista. Sitä tahtoo törmätä näihin elämän realiteetteihin...

Toinen realiteetti on se, etten tiedä onko perhettä tällä kokoonpanolla enään kahden viikon kuluttua. Aika tiimalasissa käy vähiin. Hiekka jo valunut aika loppuun ja murusia on vaikea saada kiinni. Toiset sanoo avioliiton olevan tahdosta kiinni. Mistä sen tahdon saa? Tahtoa on, mutta väärin asioihin. Se onkin sitten oma tarinansa.

Miten ihmiset pitävät suhteensa yli 10v. toimivana?????

lauantai, 17. toukokuu 2008

Elämä on

Ystäväni kehoituksesta päädyin vuodatuksen sivuille vuodattelemaan. Taitaa elämässä tapahtua jo niin runsain käsin, ettei ystävien korvat riitä kuuntelemaan..Ei vaineskaan. Kyllä riittää ja en pidä itseäni ruikuttajana.. Enhän ;0)

Eli elämäni lähtötilanne. 36v avioliitossa (onnettomassakin) ja kahden ilopillerin äiti. Toinen 10v kiltti poju ja toinen 14v. Aspergeristä kärsivä teinityttö. Siinä on perheessä yhdistelmää. Isä tappelee tyttären kanssa ja tytär vihaa isäänsä kuin ruttotautista. Isä vinkuu mulle, että pitäisi puuttua.. No siinä soppaa kerrakseen.

Ystäviä mukava määrä ja osa kivoja ja osa narsistisia "pissiksiä", joita olen itseasiassa karttanut viime aikoina.Blokannut mesestä pois jne. Olisiko syytä? On jos haluaa säilyttää omaa mielenterveyttään. Kai itsekin olen pissis ainakin ulkoisesti, mutta en elvistele... HUh pois se minusta. Onneksi on noita hyviäkin ystäviä AITOJA ja ihmisiä. Niiden kera jaksaa tätä elämää..

Harrastelen monenlaista. Kuntosalia, juoksua, vesijuoksua, rullailua ja kaikkea mahdollista missä saa liikkua. Ah ihanaa. Niitä liikuntafriikkejä. Vaikka osaa tässä rennostikin olla. Kuten nyt. Kirjoittelen teille te ihanat ihmiset..Mutta palaillaan tässä alkaa se touhuvarvas pakottamaan.